......on yleensä joku lähtötilanne, josta matkalle lähdetään....ja nyt siis hieman kerron mitkä ovat tämän löytöretken lähtökohdat ☺

 

Tällä blogillahan oli kerran jo yksi alku. Eri nimellä ja kuvauskin erilainen. Nimeltään se oli Ovi on auki... Kuvauksessa puhuttiin linnusta, joka on häkissä, jonka ovi on auki. Alkua pitemmälle ei blogi kuitenkaan edennyt. Nyt kun blogikirjoittamista taas suunnittelin, päätin ottaa vanhan blogin käyttöön, uudella nimellä ja näkökulmakin varmasti erilainen. Onhan nyt elämä kutakuinkin 4 vuotta myöhemmin erilaista, fiiliksetkin erilaisia...valoisampia...

 

Tällä hetkellä elän vaihetta, jossa elämä on hyvällä tavalla suhteellisen tasaista.

Pahimmat elämää haittaavat tekijät ovat helpottaneet. Lähdin myös opiskelemaan uutta ammattia, joka on osoittautunut juurikin siksi omaksi jutuksi. Päädyin siihen tavallaan vahingossa, koska alkuperäinen ajatus oli jotakin ei-ihmisläheistä työtä vaikkapa toimistossa. Ja sellaista harjoittelupaikkaa kurssilla ollesssani ei löytynyt, vaan juurikin ihmisläheinen työpaikka. Totesin, että ”kuolisin” jos työskentelisin yksin toimistossa. Niinpä n.1,5 vuotta sitten valmistuin hoitoalalle Mielenterveys- ja päihdetyöhön. Ja onnekseni työni lähes kokonaan on ollut juuri sitä mihin suuntauduin. ☺

 

Kuitenkin viime keväänä aloin miettiä olisiko syytä vielä ”hienosäätää” omia juttuja. Jotta jaksaisin paremmin. Hyödyin aiemmin terapiasta ja pääsin hyvin eteenpäin. Löysin itseäni, omia rajojani. Opiskeluaika vahvisti itsetuntoa ja vahvuudet vahvistuivat/ löysin niitä.

 

Nykyisin lähes päivittäinen ahdistus on historiaa, samoin masennus. Pakko-oireet ovat helpottaneet. Tunteiden ilmaisu huomattavasti helpompaa ja parisuhteessa luottamus on arkipäivää. Listaa voisi jatkaa aika pitkästikin, riippuen kuinka kauas taaksepäin halutaan mennä.

 

Silti kaikesta ”edistymisestä” ja elämänolosuhteista huolimatta, oma oleminen on edelleen ollut jotenkin raihnaista ja meno aika usein raahustamista. Ahdistusherkkyys on tuntunut nostavan päätään enemmän ja vähemmän, alakulo yrittänyt kurkistella ovenraosta, etenkin töissä on ollut jännittyneisyyttä ja epävarmuutta ajoittain varsin haittaavasti. Mukana myös lieviä pakko-oireita, stressiherkkyyttä, ajoittaista uniongelmaa ja vaikeutta rentoutua. Kaikenkaikkiaan sellaista jumittamista omassa itsessäni, joka ei oikein omilla konsteilla ole tuntunut talttuvan. Ja nämä kyllä ovat syöneet jonkinverran elämäniloa ja etenkin kuluttaneet energiaa.

 

Viime kevään hienosäätöajatus ei kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle, koska terapeutti jota ajattelin, ei voinut ottaa uusia asiakkaita kuin vasta syksyllä. Niinpä ajatus jäi, kunnes heräsi uudelleen palattuani tuttuun työpaikkaan vuoden vaihteen tienoilla. Jotenkin ”ongelmat” alkoivat tuntua isommilta ja tunne elämästä enemmän selviämisenä kuin nautittavana, kasvoi. Onnekseni terapeutilla oli mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita ja niinpä sovimme pari ensimmäistä aikaa.

 

Terapiankäyntien aloittamisen aikoihin osunut kriisi on tietyllä tavalla ravistellut ennenkaikkea sisäistä maailmaani. Ja näyttääpä varsin siltä, että kriisin tuomat ravistukset ovat ennemminkin elämäksi kuin kuolemaksi! ☺ ..eipä olisi parempaan aikaan terapia alkanut....

 

Viime aikojen tunnelmista ja ajatuksista lisää myöhemmin!